Possujuna – Särkänniemi

Jos kysyy mikä huvipuistolaite on legendaarinen, niin vastaus saattaa hyvin usein olla Possujuna, eikä mikään hurja ja iso vatkain. Tuo pienten lasten oma juna-ajelu nauttii valtaisaa suosiota, vaikka moni siihen ei enää itse kyytiin pääsekään.
Legenda oli aluksi pilkullinen
Possujuna avattiin Tampereen Särkänniemessä vuonna 1984, jolloin myös toinen ikisuosikki, Leppäkerttu (nyk. Pörriäinen), saapui puistoon. Laite sijaitsi avausvuonna hyvin lähellä nykyistä paikkaa ja sen rata kiersi kahden puun ympärillä. Possunmuotoiset vaunut poikkesivat väritykseltään nykyisestä, sillä niiden kylkiä koristivat erikokoiset pilkut. Rauhallinen ajelu hellyttävien Possuvaunujen kyydissä nousi heti pienten lasten suosikiksi ja on monelle se ensimmäinen huvipuistolaitekokemus.

Ensimmäinen Possujuna Suomen Tivolissa
Possujuna on italialaisen Zamperlan valmistama, ja se on toinen laatuaan Suomessa. Ensimmäinen Possujuna kulki Suomen Tivolin mukana vuosina 1980–1988, minkä jälkeen se siirtyi Tivoli Huvimyllyn omistukseen ja on edelleen käytössä. Suomen Tivolin mukana kiertää nykyisin Satujuna, jossa on neljä erilaista vaunua: possu, toukka ja kaksi kilpikonnaa.
Tiuhaan muuttaja ja maskotin esikuva
Possujuna on muuttanut paikkaa kaikista eniten Särkänniemen laitteista, sillä tämä on jo kahdeksas eri sijainti sen historian aikana. Nykyiseen paikkaan Possujuna siirtyi vuonna 2023, kun puiston maskotin Pouta Possun oma kylä, Kärsänniemi, avattiin. Myös maskotin ulkoasu on saanut inspiraationsa Possujunan veikeistä kasvoista.

Nostalginen ajelu, josta ei haluaisi kasvaa ulos
Maltillista vauhtia kulkeva juna liikkuu ovaalinmuotoisella radalla, jonka pituus on noin 30 metriä. Junassa on viisi vaunua, ja kuhunkin mahtuu neljä lasta, joten kerralla kyytiin pääsee yhteensä 20 pientä huvittelijaa. Possujuna sopii mainiosti myös sadepäivään, sillä vaunuissa on katokset. Laitteen kyytiin pääsee vain alle 140 cm pitkät, joka voi harmittaa, sillä moni isompikin huvittelija lähtisi mielellään Possujunan nostalgiselle matkalle.
Possujuna – Särkänniemi
Valmistaja: Zamperla, Italia
Malli: Junior Railway
Avausvuosi: 1984
Radan pituus: n. 30 m
Istuinpaikkoja: 20
Pituusraja: alle 140 cm pituisille
